Kun teet skenaarioita muista sanoittaa valintasi

Seurasin tänään Tuomas Kuhmosen väitöstilaisuutta Turun yliopistolla. Kyseessä oli tulevaisuudentutkimuksen väitös ”Design principles for alternative futures of Complex Adaptive Systems”. Aihe kuulostaa aika akateemiselta ja olikin sitä, mutta ydinsanoma oli jokaiselle skenaarioiden parissa puuhaavalle tärkeä. Olisi tärkeää, että jokaista skenaariota laadittaessa kerrottaisiin miksi päädytään mihinkin näkökulmiin ja muuttujiin. 

Olen itse tehnyt useita skenaariotutkimuksia ja lukenut niitä sitäkin enemmän. Joka kerta olen pohtinut samaa ongelmaa: on jotenkin aikamoinen sattuma, mitä elementtejä skenaarioon otetaan mukaan. Kun skenaario rakennetaan, tutkija valitsee tietyt elementit ja ilmiöt mukaan ja toiset jäävät ulkopuolelle. Yleensä nämä valinnat tehdään melko intuitiivisesti tai siksi, että ne sopivat siihen näkökulmaan, mikä tutkijalla on mielessä. Koska yleisö ei ole ajatuksenlukija, nämä valinnat jäävät yleensä piiloon. 

Skenaarioiden rajaaminen 

Olisi kuitenkin tärkeää käydä skenaarioiden rajaamista läpi, sillä nämä valinnat vaikuttavat siihen, millaisia tulevaisuuksia laadittujen skenaarioiden avulla hahmotetaan. Tutkijan valinnoilla on hyvin suuri merkitys. Tulevaisuudentutkijoiden keskuudessa ongelmaa on yritetty ratkaista monilla tavoilla. Osa esimerkiksi uskoo siihen, että käydään systemaattisesti läpi joitain näkökulmia. Itse suhtaudun skeptisesti näihin systeemeihin, sillä niitä käyttämällä rajoitetaan mielikuvitusta ja katsotaan taustapeiliin. Systeemit ovat mielestäni hyvä lisä silloin kun asiaa on ensin mietitty ”puhtaalta pöydältä”. Systeemien vaihtoehtona on kertoa lukijalle mahdollisimman tarkkaan mitä valintoja on tehty ja miksi. Kuhmosen väitöskirja pureutuu nimenomaan tähän. Johonkin artikkeliin joskus vuosia sitten piti perustella näitä tekemiäni valintoja ja silloin olisi ollut aika paljon hyötyä, että Kuhmosen väitös olisi jo ollut olemassa. 

Kuhmonen pohtii sitä, että millaisilla kriteereillä skenaarioista saisi tieteellisemmän menetelmän. Hän toteaa, että keskeinen ongelma on se, että mahdollisia tulevaisuuksia on liikaa. Niitähän on tietenkin ihan oikeasti rajattomasti, mutta jotta me voimme niitä käsitellä ja tehdä päätöksiä, niin meidän täytyy radikaalisti vähentää niitä jollain tavalla. Käytännössä tutkija rajaa tulevaisuuksia ja nämä rajaukset pitäisi tuoda näkyviin. 

Rajausten lisäksi Kuhmonen toteaa, että olisi hyvä tuoda näkyviin pohdinnat siitä, millaista tarkkuustasoa käyttää ja miksi on valinnut sen tason. Esimerkiksi puhutaanko keravalaisten maanviljelijöiden tulevaisuudesta vai suomalaisten maanviljelijöiden vai maanviljelystä elinkeinona yleensä maailmassa. Eri tarkkuustasoilla tulevaisuus näyttää erilaiselta ja siksi tutkijan olisi hyvä kertoa miksi juuri se tarkkuus valittiin. Tarkkuuden valintaan vaikuttaa se, millaiseen kysymykseen halutaan vastata. Jos tavoitteena on punnita hyvin konkreettisia vaikutuksia pienet yksityiskohdat ovat perusteltuja. Jos taas halutaan hahmottaa kokonaan uusia suuntia, kannattaa olla suurpiirteisempi. Kuhmosen mielestä tärkeintä on, ettei tarkkuuden valintaa tehdä vahingossa, vaan harkitusti ja kerrotaan se myös lukijalle.

Skenaarioiden mekanismit 

Skenaarioiden rajaamisen lisäksi olennaista on pohtia erilaisten tekijöiden vaikutusmekanismeja. Valitettavan usein skenaariotutkimuksissa on vain listattuna muuttujia ja ilmiöitä, jotka skenaarioon liittyvät ja pohdinta jätetään siihen. Vähän pidemmälle menevissä tutkimuksissa pohditaan vaikutusmekanismeja ja muuttujien mahdollisia yhteisvaikutuksia. Kuhmonen käyttää muuttujien ja yhteisvaikutusten sijaan eri käsitettä, hän puhuu attraktoreista.

Vaikealta kuulostava sana on itse asiassa aika näppärä käsite. Se on ikään kuin sellaisten muuttujien nippu, jotka kaikki vaikuttavat samaan suuntaan. Kun näitä samaan suuntaan vaikuttavia tekijöitä on riittävästi, muuttuu skenaarion uskottavuus ihan eri tasolle kuin vain listaamalla muuttujia. Attraktori ikään kuin kuvaa sellaista muutosvoimien kokonaisuutta, mikä saa ihmiset ja instituutiot muuttamaan toimintaansa. Se voi olla uusi ansaintalogiikka, parempi eettinen ratkaisu, houkutteleva elämäntapa, taloudellinen kannustin tms.

Vaikka monissa skenaariotutkimuksissa käsitellään periaatteessa näitä tässä blogissa mainittuja asioita, Kuhmosen väitöskirjan ansio on siinä, miten nämä sanoitetaan täsmällisesti. Eli sitä, että skenaariotutkimuksissa tarkkuustaso on valittu tietoisesti, vaihtoehdot on rajattu perustellusti ja attraktorit on tunnistettu ja selitetty. Tällöin lukija näkee selvästi, miksi juuri nämä tulevaisuudet on valittu käsittelyyn ja millä logiikalla ne voisivat syntyä. 

Linkki väitöskirjaan: https://www.utupub.fi/handle/10024/194288