perjantai 19. helmikuuta 2021

Mitkä sanat lainahakemuksessa indikoivat, ettei lainaa makseta takaisin? - Semioottinen metodi tarkastelussa


Pankit ja muut luottolaitokset ovat hyvin kiinnostuneita siitä, miten voisivat ennakoida sitä maksaako velallinen lainansa takaisin vai ei. Tyypillisesti arviointiin on käytetty varallisuuden tai tulojen arviointia (takaisinmaksukykyä) ja myös demografisia tekijöitä. Nämä ovat kuitenkin epätarkkoja. Taloustieteilijät Oded Netzer, Alain Lemaire ja Michal Herzenstein ovat kehitelleet paljon tarkemman metodin. Vuonna 2019 julkaistussa artikkelissa "When words sweat: Identifying signals for loan default in the text of loan applications" kerrotaan, että lainahakemuksessa käytetyt sanat paljastavat todennäköisyyden sille maksaako lainansa takaisin. 

Tutkimuksessa analysoitiin (tietokoneavusteisesti) yli 120 000 lainapyyntöä, mitkä oli lähetetty Prosperille (online-joukkorahoitusalusta). Potentiaalinen lainaaja kirjoitti lyhyen kuvauksen siitä miksi tarvitsee lainan ja miksi pystyy maksamaan sen takaisin. Lainahakemukset yhdistettiin lainantakaisinmaksudataan. Tutkimuksessa selvisi, että kieli mitä potentiaaliset lainaajat käyttivät, on hyvä ennustamaan sitä, kuinka todennäköisesti he maksavat lainansa takaisin. Ihmiset jättävät tiedostamattaan vihjeitä ​​aikomuksistaan, olosuhteistaan ​​ja persoonallisuuden piirteistään tekstiin, jonka he kirjoittavat lainaa hakiessaan. Nämä kielelliset vihjeet ennustavat huomattavan paljon tarkemmin maksavatko he lainansa takaisin kuin perinteisesti käytetty taloudellisten tai demografisten tekijöiden analyysi. 

 

Tutkimuksessa selvisi, että tiettyjen sanojen käyttäminen on paljastavaa. Lainan takaisinmaksussa epäonnistuneiden ihmisten kirjoittamat lainapyynnöt sisältävät todennäköisemmin heidän perheeseensä, Jumalaan tai lyhyen ajan suunnitelmiin liittyviä sanoja. Myös lainanottajan kertomukset taloudellisista ja yleisistä vaikeuksista korreloivat negatiivisesti lainantakaisinmaksun kanssa. Havaittiin myös, että mitä enemmän vetoaa avun tarpeeseen tai lupailee maksaa lainan takaisin, sitä todennäköisemmin ei maksa. Osa takaisinmaksaneiden sanoista indikoi jotain tietoa taloudenpidosta. Osa taas indikoi positiivisia tulevaisuuden näkymiä kuten valmistuminen oppilaitoksesta. 

 

10 tyypillisesti käytettyä ilmausta lainahakemuksissa ja mitä ne indikoivat: 

 



 

Tutkimusmetodina ja tuloksena tämä on kiinnostavaa ja kertoo aika paljon meistä ihmisitä. Seth Stephens-Davidowitz ja Andrés Pabon pohtivat kirjassaan Everybody lies: Big data, new data, and what the internet can tell us about who we really are asian moraalista puolta. Onko oikein esimerkiksi evätä laina pelkästään lainahakemuksessa käytettyjen sanojen takia. Jollakin hyvällä lainantakaisinmaksajalla voi oikeasti olla sisko sairaalassa. Collaterial damage?

 

Lähteet

 

Netzer, Oded, Alain Lemaire, and Michal Herzenstein. "When words sweat: Identifying signals for loan default in the text of loan applications." Journal of Marketing Research 56.6 (2019): 960-980.

 

Stephens-Davidowitz, Seth, and Andrés Pabon. Everybody lies: Big data, new data, and what the internet can tell us about who we really are. New York: HarperCollins, 2017.

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Kausaalisuuden riittävä osoittaminen?

Oletetaan, että olemme saaneet kausaalisuudesta erilaisia vihjeitä, minkä perusteella olemme muodostaneet hypoteesin asioiden vaikutussuhteista. Olennaista on löytää kuvaus vaikutusmekanismille ja luoda teoria (tai käyttää olemassa olevaa teoriaa) sille miksi jokin syy aiheuttaa tietyn seurauksen. Tämän jälkeen voimme pohtia millä muuttajilla mitataan syytä ja millä seurausta. 

 

Yksi hyvä tapa testata kausaalisuutta on kokeellinen menettely, jossa on testiryhmä ja kontrolliryhmä. Tällöin voidaan helposti tutkia vaikutuksia syyn kanssa ja ilman sitä. Samalla voidaan testata onko syy tarpeellinen, riittävä tai peräti välttämätön seurausten tapahtumiselle. Testiolosuhteissa voidaan kontrolloida muuttujien määrää. Usein kausaalisuus voidaankin melko hyvin osoittaa noissa testiolosuhteissa. Näitä testejä ei tosin voida käyttää kaikkiin ongelmiin, eikä ole mitenkään selvää, että testeissä tehdyt löydökset voitaisiin yleistää muualle. Ongelmallista on myös se, että pelkästään testiolosuhteet saattavat muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Vaikka datassa oleva kausaalisuus voitaisiinkin todistaa, joudutaan pohtimaan miten voidaan yleistää tietoja datan ulkopuolelle? Vaikka meillä olisi hypoteesi ja teoria vaikutusmekanismista hypoteesin takana, on epäselvää, voimmeko datassa olevilla kausaalisuusvihjeillä (tilastolliset kuten korrelaatiot ja ei-tilastolliset kuten ajallinen järjestys) todistaa kausaalisuuden datan ulkopuolella. 

Kausaalisuuden osoittaminen on tieteellisesti vaikeaa. On hyvin mahdollista, että joitain kausaalisia ilmiöitä ei ikinä pystytä todistamaan tieteellisellä täsmällisyydellä. Vaikka kausaalisuuden pohtiminen onkin sinänsä tieteellisesti kiinnostavaa, on tieteen yhtenä tehtävänä kuitenkin auttaa yhteiskuntaa ratkaisemaan käytännön ongelmia. Monella alalla on tilanteita, joissa on akuutteja ongelmia ja tarvitaan kipeästi kausaalista tietoa (esimerkiksi terveystiede). Toisin sanoen tarvitaan riittävän kausaalista tietoa. Mikä sitten, jos mikään, on riittävä todiste kausaalisuudesta? Kuten yllä on todettu, tilastollisesti tai metodologisesti ei ole olemassa todistetta. Kausaaliset yhteydet ovat parhaimmillaankin vain teoriaan ja aiempiin havaintoihin pohjautuvia kuvauksia mekanismeista, joita on testattu tutkijan valitsemilla muuttujilla. Ratkaisuehdotuksena tähän on seuraava kuviossa 1 esitetty toimintatapa riittävän kausaalisuuden todistamiseksi:


Kuva 1 Toimintaehdotus kausaalisuuden riittäväksi osittamiseksi

Ensin pitää olla 1.) jokin ajatus kausaalisesta yhteydestä (intuitio tai assosiaatio), mikä voi pohjautua teoriaan, havaintoon tai empiriaan. Tämän jälkeen pitää luoda 2.) teoria kausaalisesta mekanismista, joka kuvaa kumpi on syy ja kumpi on seuraus (eli kausaalisuuden suunta), mikä on vaikuttava mekanismi näiden muuttujien välillä. Kun kausaalisuusteoria on luotu, voidaan 3.) muotoilla hypoteesit. Hypoteesien muotoilussa pitää olla semanttisesti tarkkana kuten aiemmin todettiin, koska deterministinen ja todennäköinen kausaatio tarkoittaa eri asioita ja todistetaan eri tavalla. Tämän jälkeen 4.) oletettu kausaatio voidaan testata empiirisesti. Kun saadaan jokin vihje kausaalisuudesta (esimerkiksi korrelaatio tai samanaikaisuus), pitää käyttää paljon mielikuvitusta (ja testaamista), jotta voidaan 5.) sulkea pois mahdolliset yhteiset syyt ja muut mahdolliset selitykset. Tähän pohdintaan on olemassa hyvä menetelmä, nimittäin vastaesimerkkien pohtiminen (contrarafactual approach) (Pearl, 2009). Voidaan miettiä sellaisia kysymyksiä kuin: ”Mitä tapahtuisi, jos…?”, ”Voisiko…?”, ”Olisiko mahdollista, että…?”. Tämän jälkeen pitää löytää pitää löytää olosuhteet ja selitykset, miksi mahdolliset löydetyt vastaväitteet eivät pidä paikkaansa (ignorability conditions). Esimerkiksi: ”Ei voi, koska…”, ”Ei ole mahdollista, koska…”. Vaikka Phillips ja Goodman (2006) pitävät vastaesimerkkianalyysiä tieteessä todella tärkeänä, he toteavat, ettei sitä käytetä paljoakaan. Ongelmana on usein näiden vastaesimerkkien formaali esittäminen ja niiden pohtimisen työläys. Vaikkakaan muiden mahdollisten muuttujien ongelmaa ei täysin pystytä poistamaan (koska ihmisen mielikuvitus on rajallinen), voidaan sitä huolellisella pohdinnalla huomattavasti pienentää.

 

Kausaalisuuden aukoton todistaminen datan ulkopuolella on siis kokolailla mahdotonta, koska datankin avulla todistaminen riippuu tutkijan tekemistä valinnoista, mukaan valituista muuttujista, niiden mittaamisesta, ajanjaksosta ja muuttujien määrittelystä. On tavallaan erikoista, että kausaalisuutta käytetään pohjana hyvin monissa tutkimuksissa, vaikka sitä ei täsmälleen ottaen pystytä osoittamaan.  Tämän takia on tärkeää pohtia sitä mikä on kausaalisuuden riittävä osoittaminen. 


Lähteet 


Pearl, J. (2009). Causality in the social and behavioral sciences. UCLA Cognitive Systems Laboratory, Technical Report (2009) http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.154.446&rep=rep1&type=pdf

Phillips, C. V., Goodman, K. J. (2006). Causal criteria and counterfactuals; nothing more (or less) than scientific common sense. Emerging Themes of Epidemiology, 3.5 (2006).

 

lauantai 29. helmikuuta 2020

Paitatesti: Kuka auttaisi kaatunutta Liverpoolin faniparkaa?




Stephen Reicher on tehnyt tutkimusryhmänsä kanssa kiinnostavat testin identiteetin vaikutuksesta käyttäytymiseen. He kutsuivat henkilökohtaiseen haastatteluun brittiläisiä jalkapallofaneja yksi kerrallaan. Tutkimukseen oli valittu vain Manchester United faneja, mutta heille itselleen ei kerrottu valintaperustetta. Muille kuin ManU faneille, kerrottiin haastattelun kiintiön olevan jo täynnä. Haastattelun aluksi ihmisiä pyydettiin täyttämään kyselykaavake, jossa kysyttiin mitä joukkuetta he fanittivat ja miksi. Kaavakkeen täyttämisen jälkeen, osallistujille sanottiin varsinaisen tutkimuksen tapahtuvan toisessa rakennuksessa ja annettiin ohjeet, miten sinne pääsee. Matkalla sinne osallistuja näki, kun joku lenkkeilijä kaatui ja satutti itsensä pahasti. Tämä sama kaava toistui jokaisen 45 tutkimukseen osallistuneen kohdalla. Se mitä varioitiin, oli lenkkeilijän käyttämä paita. Osa tutkimukseen osallistujista näki lenkkeilijän, jolla oli Manchester Unitedin paita, osa näki lenkkeilijän Liverpoolin paidassa ja osa punaisessa paidassa ilman mitään tunnuksia. (Sekä ManUlla että Liverpoolilla on punainen paita). Näkymättömissä pysyneet tarkkailivat katsoivat tapahtumia; huomasiko osallistuja tapahtuman, menikö auttamaan vai ei jne. Ne, jotka eivät vaikuttaneet huomanneen tapahtumaa, poistettiin tutkimuksen otoksesta. Tutkimuksen tulos oli aika karu, jos kaatuneella oli Manchesterin paita päällä, hän sai apua. Jos ei ollut, hän jäi todennäköisesti ilman auttajaa. 


Vielä kiinnostavammaksi tämä muuttuu, kun testataan lisää ihmisiä ja alustavassa kyselyssä ei puhuta mitään joukkueista, vaan ylipäätään siitä fanittavatko ihmiset jalkapalloa. Jälleen kerrotaan tutkimuksen tapahtuvan viereisessä rakennuksessa ja taas matkalla joku sivullinen kaatuu. Sama tutkimusasetelma kuin aiemminkin, lenkkeilijällä on joko Manhester Unitedin paita, Liverpollin paita tai punainen paita ilman tunnuksia. Nyt ihmiset auttavat sekä Mancester Unitedin paidassa olevaa, että Liverpoolin paidassa olevaa kaatujaa, mutta eivät punaisessa paidassa kaatunutta. Koska ihmiset olivat identifioituneet jalkapallofaneiksi, tähän joukkoon kuului myös Liverpoolin kannattajat, mutta eivät tavalliset punapaitaiset ihmiset. Reicherin näkemyksen mukaan ryhmien toimintaa voidaan selittää erityisesti identifikaatiomallilla. Kuten yllä on osoitettu, se mihin ihmiset identifioituvat, vaikuttaa heidän toimintaansa. Tämä yhteinen identiteetti määrittelee käyttäytymisen normit. Kun vertaa omaa ryhmäänsä muihin, ja pitää omaa ryhmäänsä hyvänä ja tyypillisesti tulee samalla määrittäneeksi muut ryhmät negatiivisesti (suhteessa siihen omaan hyvään ryhmään).

Tämä tutkimusasetelma ei ole uusi, tätä "Laupias samarilainen" -tyyppistä tutkimusta on tehnyt ensimmäisen kerran Darley ja Batson jo vuonna 1973. Heillä oli käytössä skaala mitä näkymättömissä pysyneet tarkkailijat käyttivät: 
  1. Osallistuja ei huomannut avuntarvitsijaa lainkaan
  2. Vilkaisi avuntarvitsijaa, mutta ei tehnyt mitään muuta
  3. Pysähtyi ja kysyi tarvitseeko toinen apua
  4. Pysähtyi ja kysyi tarvitseeko toinen apua ja sitten samantien ryhtyivät auttamaan
  5. Kun oli pysähtynyt ja auttanut, ei jättänyt loukkaantunutta yksin, vaan auttoi hänet autoon/hoitoon tms 

Lähteet

Edmonds, David  & Warburton, Nigel (2016): ” Stephen Reicher on Crowd Psychology ”, Social Science Bites  Podcast by David Edmonds & Nigel Warburton, who interview special quests, 26.2.2016, http://socialsciencebites.libsyn.com/stephen-reicher-on-crowd-psychology

Levine, M., Prosser, A., Evans, D., & Reicher, S. (2005). Identity and emergency intervention: How social group membership and inclusiveness of group boundaries shape helping behavior. Personality and social psychology bulletin31(4), 443-453. http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.210.5348&rep=rep1&type=pdf

Piliavin, I. M., Rodin, J., & Piliavin, J. (1969). Good Samaritanism: An underground phenomenon? Journal of Personality and Social Psychology, 13, 289-299.

Darley, J.M & Batson, C.D (1973) ‘From Jerusalem to Jericho’: The study of situational and dispositional variables in helping behavior. Journal of Personality and Social Psychology, 27, 1, 100-108

Levine, Mark, et al. "Self‐categorization and bystander non‐intervention: Two experimental studies 1." Journal of Applied Social Psychology 32.7 (2002): 1452-1463.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Miten tutkia kiusaamista tai epäasiallista kohtelua urheiluseurassa? – 7 vinkkiä


Minkään urheiluseuran johto ei hyväksy kiusaamista tai ihmisten epäasiallista kohtelua omassa seurassaan. Miksi sitten kiusaamista ja epäasiallista kohtelua edelleen tapahtuu? Pääasiallisia syitä tähän on kolme: 1) Johto ei tiedä kiusaamisesta tai epäasiallisesta kohtelusta, 2) Menestyneen (tuloksia tuottavan) valmentajan valmennusmetodeja katsotaan läpi sormien tai menestystä tai rahaa tuovan pelaajan toimintaa joukkueen sisällä katsotaan läpi sormien, 3) Kiusaamisen tai epäasiallisen kohtelun määritelmät ja rajat voivat olla eri osapuolille epäselviä. Kaikissa joukkueissa, joiden toiminnassa olen ollut osallisena, on olennaisena osana ollut jonkinlaisen kiusoittelu. Kiusoittelu on parhaimmillaan sosiaalista liimaa, pahimmillaan se on kiusaamista. Olennainen määrittävä asia on miten eri osapuolet kokevat tämän toiminnan. 

Olen tutkinut tätä aihetta vuosien varrella useissa eri yhteyksissä. Olemme selvittäneet joukkueiden, seurojen, yhdistysten ja yritysten ilmapiirejä ja toiminnankehittämistarpeita monista lähtökohdista. Hämmentävintä näissä tutkimuksissa on ollut se, miten suurena yllätyksenä johdolle on aina tullut tulokset kiusaamisesta ja epäasiallisesta toiminnasta. Aika usein asianselvittämistä on pidetty jopa turhana, koska ”meillä on nollatoleranssi” kiusaamisen suhteen. Asioihin on kuitenkin vaikea puuttua, jos niistä ei tiedä. Valmentajien tekemisiin puuttuminen ilman selkeitä ”todisteita” on myös vaikeaa. Vanhemmat saattavat soittaa ja valittaa valmentajasta aivan olemattomista asioista. Jonkin aikaa keskusteltua saattaa esimerkiksi selvitä, että puhelu johtuu siitä, että lapsi on tiputettu kakkoskenttään. Yksittäisten hieman värittyneiden tarinoiden (kohinan) perusteella on vaikea päättää mitään. Tilannetta vaikeuttaa myös inhimillinen tekijä; mitä pienempi seura, sitä useammin johto ja valmentajat ovat kavereita keskenään. 

Oikeastaan ainoa keino saada selville missä mennään, on tehdä kysely seuran jäsenille aiheesta. Kyselyissä on äärimmäisen tärkeää, miten ne on toteutettu. Väärintoteutettu kysely kuitenkin ainoastaan pahentaa tilannetta ja vahvistaa johdon illuusiota siitä, ettei mitään ongelmia ole. 

Olennaisia asioita kyselyä toteutettaessa ovat seuraavat:



1.     Kysymykset pitää olla niin selkeästi muotoiltuja, että sekä vastaaja että kyselyn tilaaja ymmärtävät ne samalla tavalla. 

2.     Mitä enemmän kysymykset liittyvät joukkueen arkeen, sitä todenmukaisempia ja käyttökelpoisempia vastauksia saadaan. Kysymällä ainoastaan abstrakteja asioita (laittamalla esimerkiksi kiusaamisen määritelmä kysymykseen mukaan) saadaan vastaus siihen kysymykseen, onko vastaaja miettinyt omia kokemuksiaan tuosta näkökulmasta. Tässä eri vastaajat ovat eri asemassa, osa ei tunnista omista kokemuksistaan määritelmän mukaista toimintaa. Tämä tekee vastausten tulkinnasta vaikeaa. 

3.     Skaala- ja väittämätyyppiset kysymykset helpottavat vastaamista. Jos kysymys on dikotominen ja yleinen kyllä/ei-kysymys, vastaaminen voi olla vaikeaa. Konkreettiset väittämät kuten esimerkiksi ”Minun ulkonäköäni on arvosteltu” ja skaala: ”Ei koskaan, joskus, usein” tekevät vastaamisesta helppoa. Myös tulkinta on melko selkeää. Jos ei koskaan tapahtunut, niin kaikki on hyvin. Jos tapahtuu usein, tilanteeseen pitää puuttuu välittömästi ja järeästi. Jos taas on tapahtunut joskus, niin voidaan harkinnan mukaan esimerkiksi vaan laittaa ohjeistus siitä, millainen toiminta on hyväksyttävää, ja millainen ei. 

4.     Kyselyyn pitää voida vastata anonyymisti ja siten, ettei vastaajaa voi tunnistaa (ja vastaajan tulee olla vakuuttunut tästä).

5.     Kyselyä suunnitellessa on hyvä miettiä myös eväitä mahdollisen ongelman ratkaisuun. Koska kyselyitä ei kuitenkaan tehdä kovin usein, on hyvä suunnitella jo muutama askel eteenpäin. Eli siis jos kyselystä nouseekin esiin vakavia kiusaamisjuttuja ja epäasiallista kohtelua, niin mitä sitten teemme. Olennaisia asioita olisikin siksi kysyä myös esimerkiksi ”Onko valmentaja ollut tietoinen tästä?”, ”Miten asia on hoidettu seuran/joukkueen toimihenkilöiden/valmentajan osalta?”. Seuran on helppo ratkaista asiat valmentajien koulutuksella ja luomalla pelisäännöt, jos kyse on siitä, ettei valmennus ole puuttunut, vaikka on ollut tietoinen. Jos taas asia on jo hoidettu, on sekin hyvä tieto. Kaikkea kiusaamista tai huonoa kohtelua on hyvin vaikeaa estää etukäteen, kun ihmiset nyt ovat mitä ovat (muuten kuin ehkä sanktiopelotteella). Sen sijaan kiusaamisen jatkuminen pitää estää. 

6.     Yksi olennainen mittari mielipahan merkityksestä on, miten kiusaamisindeksi korreloi sellaisten taustoittavien kysymyksen kanssa kuten ”Aion jatkaa tässä seurassa myös ensi kaudella”, ”Olen harkinnut harrastuksen lopettamista” yms. Näillä saadaan peilattua sitä minkä verran kyse on erilaisista luonteista ja minkä verran asialla on käytännön vaikutuksia seuran/joukkueen tulevaisuuteen. Muutenkin tulevaisuuteen vaikuttavia asioita olisi syytä olla kaikissa tutkimuksissa. Ei ole paljon järkeä katsoa vain taustapeiliin, kun kehittää toimintaa. 

7.     Lukujen tulkinnassa auttaa paljon benchmarking -tieto muiden joukkueiden, seurojen ja lajien tutkimustuloksista. Jos kiusaamista on vaikka 17% mielestä, niin onko se paljon vai vähän? Jos selviää, että muissa seuraoissa prosentti on 34%, voidaan olla melko tyytyväisiä. Jos taas muissa seuroissa se on esimerkiksi 4%, pitää ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin. (Miration tietopankissa on tiedot 46 joukkueen/seuran kiusaamistutkimuksista, jos tilaat tutkimuksen Miratiolta saat vertailutiedot tuosta tietopankista.)


Ps. Jos et halua toteuttaa kyselyä itse, voit pyytää tarjouksen Miratiolta:  hanna@miratio.fi. Teen mielelläni kyselyn sinulle. Lisätietoja Miration tutkimuksista löytyy www.miratio.fi

ps2. Kiitos alun kuvasta Phatrapong at freedigitalphotos.net

torstai 15. elokuuta 2019

Blogit ovat hyvin kiinnostava tutkimuskohde: Miten tutkia blogeja ja miksi


Blogikirjoitukset tarjoavat kiinnostavaa tutkimusmateriaalia. Blogien tutkimuksesta tekee erityisen kiinnostavaa niiden ydinominaisuus pysäytyskuvina. Kuten Tuija Saresma[1]  sanoo, blogit eivät ole viimeisteltyjä ja lopullisia teoksia, vaan prosessin “pysäytyskuvia”. Tila, jossa aina odotetaan seuraavaa postausta tai kommenttia.  Se mikä blogeissa on kiinnostavaa ja mikä tutkijan kannattaa huomioida, on että ne ovat kontekstisidonnaisia: ne tuotetaan tietyssä historiallisessa tilanteessa, sosiokulttuurisessa ympäristössä. Bloggaaminen kuvaa ja rakentaa ”todellisuutta”. Se on rajattu ja puolueellinen pysäytyskuva nykykulttuurista.

Blogien ja blogitutkimusten aiheita


Moni kirjoittaa omasta elämästään, lukemistaan kirjoista, lemmikeistä, tyylistään, perheestään, matkoistaan, peloistaan ja onnistumisistaan. Voi olla, että jotkut bloggaajat haluavat dokumentoida ja säilöä elämäänsä. Blogeja on myös monista teemoista, kuten käsityöt, ruuanlaitto, leivonta, häät, muoti, sisutus, kuntoilu jne. Joidenkin blogien tarkoituksena on vaikuttaa, kuten esimerkiksi poliittiset blogit, mielipideblogit yms. Jos haluaisi perehtyä blogien avulla esimerkiksi nuorten tyttöjen elämään niin materiaalisia olisi netissä tarjolla runsaasti, esimerkiksi Larissa Potkosen gradu: ”Ihanat tytöt verkossa – tutkimus blogeissa yhteisöllisesti tuotetusta tyttöydestä [2]. Muitakin kiinnostavia graduja on kirjoitettu blogiaineistojen pohjalta: Miten onnellisuus rakentuu, miten blogit viestivät onnellisuudesta ja miten ne vertautuvat psykologian onnellisuusteorioihin (Kiljunen)[3], miten hyvän maun asiantuntijuutta rakennetaan sisustusblogissa (Parkkinen)[4], miten ehdokkaiden blogeissa rakennetaan julkisuuskuvaa ennen vaaleja (Haverinen)[5] tai vaikka miten aikuisiällä islaminuskoon kääntyneet suomalaisnaiset pohtivat identiteettiään ja naiseuttaan blogeissaan (Sipilä[6]).

Näkökulmia eri aiheisiin blogitutkimuksessa


Tuija Saresmakertoi akateemisilla metodifestivaaleilla, että blogeissa voidaan määritellä itseä, tuottaa minuutta ja myös esittää itseä eli performoida sitä millainen ihminen on. Blogeista voidaan analysoida monenlaisia asioita. Joku tutkija keskittyy kieleen ja toinen arvoihin. Voidaan myös tarkastella jotain tiettyä teemaa, esimerkiksi sitä miten sukupuolirooleja tuotetaan teksteissä. Erityisesti vaikuttamaan tarkoitetuissa blogeissa on kiinnostavaa tutkia sitä millä tekstin keinoilla pyritään vaikuttamaan. Esimerkiksi millaista retoriikkaa ja millaisia metaforia käytetään. On myös kiinnostavaa selvittää blogien herättämiä tai kuvaavia tunteita. Blogeista voidaan tutkia yhteiskunnallisia rakenteita, valtaa, marginaaliryhmiä. Alla olevaan kuvioon on koottu joitain erilaisia blogitutkimuksen lähtökohtia:






Yllämainittujen aiheiden lisäksi voidaan tutkia eritasoisia asioita, kuten Tuija Saresma listaa: 
  1. Tekstin taso: Miten jostain puhutaan, millaisia tyylikeinoja käytetään ja millaisia suostuttelun tai vaikuttamisen keinoja tekstissä käytetään?
  2. Suhteiden taso: Kuka kirjoittaa ja kenelle? Keneen kohdistuvat esimerkiksi vaikuttamisyritykset, tunteet tai opastavat sisällöt? 
  3. Yhteiskunnallinen taso: Miten kirjoitusten sisältö kertoo yhteiskunnasta ja millainen yhteiskunnallinen tausta on tekstillä?


Blogien tutkimus mahdollistaa siis hyvin monenlaisen ja syvällisen tutkimuksen.



ps. Kiitos kuvasta adamr at free digital photos.



[1] Saresma, Tuija (2015): Blogit teksteinä ja erojen lukeminen, Esitelmä metodifestivaaleilla 2015.

[2] Potkonen, Larissa (2012): ”Ihanat tytöt verkossa – tutkimus blogeissa yhteisöllisesti tuotetusta tyttöydestä , Pro gradu –tutkielma, Itä-Suomen Yliopisto.

[3] Kiljunen, Sarianna (2013): ”Onnellisuus blogeissa: Kolme onnen ulottuvuutta ja suomalainen kulttuuri”, Pro Gradu tutkielma, kauppatieteet, Itä-Suomen yliopisto.

[4] Parkkinen, Marjukka (2013): ”Maun asiantuntijuuden rakentuminen designblogin teksteissä: tarkastelussa Emmas Designblog”, Pro gradu –tutkielma, lapin Yliopisto, Audiovisuaalinen mediakulttuuri/ mediatiede.

[5] Haverinen, Karoliina. "Kansanedustajaehdokkaiden julkisuuskuvan rakentuminen ehdokkaiden blogeissa ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja." (2009).Suomen kielen pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto Kielten laitos Joulukuu 2009 Karoliina Haverinen

[6] Sipilä, Suvi (2012): "Islam, identiteetti ja naiseuden tuottaminen suomalaisten musliminaisten blogeissa.", Pro Gradu, Tampereen Yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö .

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Sosiaalinen paine ja kysymyksiin vastaaminen: 7 keinoa välttää vinoumaa tutkimuksissa

Ihmiset ovat nykyään sosiaalisen media kautta tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Jotkut paljastavat itsestään hyvinkin paljon asioita ja toiset harkitsevat tarkkaan mitä kertovat. Osa sosiaalisen median käyttäjistä on pelkästään tarkkailijoita, jotka eivät koskaan julkaise mitään. Moni kuitenkin miettii sitä, millaisen kuvan itsestämme annamme muille. Tämä ei ole millään tavalla uusi ilmiö, ihmiset ovat aina olleet huolissaan siitä mitä muut heistä ajattelevat. Kun tekee kyselyitä mihin toivoo muiden vastaavan rehellisesti, on hyvä miettiä sosiaalista painetta kysymysten muotoilussa. Tästä on useita tutkimuksia (hae sanalla social desirability bias) Jos 1950-luvulla Solomon Asch on tutkinut aihetta:

Asch testi sosiaalisesta paineesta

Solomon Asch (1952, 1952b, 1955) osoitti tutkimuksissaan sosiaalisen paineen vaikutukset ihmisten käyttäytymiseen. Ihmisille näytettiin viivoja paperilla, joista yksi oli erillään muista. Sitten kysyttiin, mikä viiva heidän mielestään näyttää samalta kuin erillinen. Tutkimusryhmässä oli mukana joukko valekoehenkilöitä, jotka päättivät etukäteen mitä viivaa he sanovat samanlaiseksi kuin erillinen viiva. Muut kokeeseen osallistuvat päätyivät usein valitsemaan saman kuin äänekkäät valekoehenkilöt, silloinkin kun viivojen pituus oli selvästi hyvin erilainen. Ihmisillä on siis taipumusta olla samaa mieltä kuin enemmistöllä tai äänekkäillä mielipidevaikuttajilla.

Millä eri tavoilla ihmiset reagoivat sosiaaliseen paineeseen

Ihmisillä on useita mahdollisia tapoja reagoida sosiaaliseen paineeseen. Joihinkin se ei vaikuta lainkaan ja toisiin se taas vaikuttaa voimakkaasti. Donelson Forsyth on tutkinut aihetta ja listannut erilaisia reagointitapoja. Ihmisen voi suostua ryhmän paineeseen ja tehdä niin kuin ryhmä tekee vaikka onkin eri mieltä. Hän saattaa myös muuttaa mielipidettään tai olla samaa mieltä kuin ryhmä. Alla olevaan kuvioon on kerätty erilaisia reagointitapoja:





Vinoumaa on huomattu erityisesti silloin kun vastaajat kertovat kyvyistään (ei ainakaan vähätellä), terveellisiä elämäntapoja (liioitellaan), seksuaalisesta käyttäytymisestään (raportoidaan vain normaaliin mahtuva käytös), päihteiden käyttö (vähätellään määriä ja haittoja). Tulkintaa hankaloittaa se, että erityyppiset ihmiset saattavat “parannella” vastauksiaan eri suuntiin. Esimerkiksi henkilökohtaisia tuloja liioitellaan, jos ne ovat pienet ja vähätellään, jos ne ovat isot.

7 hyvää keinoa minimoida sosiaalisen paineen vaikutuksia kun tekee kysymyskaavaketta


Ryhmän mielipiteeseen suostuminen johtuu siitä, että ihmiset haluavat saada sosiaalista tunnustusta teoistaan ja välttää sosiaalisia sanktioita.


  1. Anonymiteetti (Varmista vastaajien tietävän, että vastaukset käsitellään siten, ettei yksittäisiä vastaajia tunnisteta tai vastaajien nimiä ei yhdistetä vastauksiin).
  2. Puhelinhaastattelujen ja henkilökohtaisten haastattelujen välttäminen (Haastattelijan persoona saattaa häiritä vastaamista. Ihmiset haluavat miellyttää häntä ja vastata sillä tavalla kuin olettavan hänen haluavan heidän vastaavan).
  3. Etäännyttäminen. Ei kysytäkään henkilökohtaisesta käyttäytymisestä vaan siitä mitä ajattelee muiden tekevän. Esimerkki: Halutaan selvittää ostaako ihmiset luksustuotteita vaikuttaakseen kiinnostavammilta ihmisiltä. Ei kysytä ”ostatko sinä”, vaan ”minkä verran arvelet ihmisten ostavan…”. Usein tämäkin informaatio riittää, mutta jos tarvitsee saada tarkempi tieto voidaan täsmentää kysymällä tämän jälkeen: ”Voisitko kuvitella itsesi ostavan…”. Yhdistämällä voisiko kuvitella itsensä ostavan ja minkä verran arvioi muiden ostavan saadaan suuntaa-antavia tuloksia.
  4. Tyypillistäminen. Luetellaan väittämiä miten monet ihmiset ajattelevat jostain aiheesta ja pyydetään valitsemaan yksi, mikä kuvaa itseä parhaiten. Antamalla ymmärtää, että kaikki mielipiteet ovat yleisiä, ei kenenkään tarvitse pelätä leimautumista vain yhteen.
  5. Häivytä kysymyksen tarkoitus. Ei ehkä kannata aloittaa kysymystä kertomalla ”Tällä kysymyksellä mittaamme kuinka moraalisia tai moraalittomia ihmiset ovat”. Sanamuodoissakin on hyvä välttää sellaisia muotoja mistä voi arvata tutkijan paheksunnan.
  6. Käytä epäsuoria kysymyksiä. Esimerkiksi mitä mieltä olet väittämistä ja skaala siihen kysymykseen mukaan. Saat varsin erilaisia vastauksia jos kysyt suoraan esimerkiksi. ”Oletko isänmaallinen?” ja vastausvaihtoehdot ovat isänmaallinen tai epäisänmaallinen. Näistä jälkimmäinen on sosiaalisesti paheksuttavaa, joten kaikki vastaavat olevansa isänmaallisia. Jos taas kysyt Likert skaalalla vaikkapa ”isänmaallisuus on minulle tärkeää”, saat hajontaa vastauksiin. Tätä voi toki vielä tehostaa sanoilla ”erittäin tärkeää” tai ”aina”. Lieventää taas voi ilmaisuilla ”pidän isänmaallisuutta tärkeänä” tai ”Pyrin käyttäytymään isänmaallisesti”. Kaikki mittaavat tavallaan samaa, mutta ihan se prosentit saat noilla em. vaihtoehdoilla.
  7. Siivoa sosiaaliset mielistelijät pois datasta. Tässä menetelmässä on ajatuksena se, että jos ihmiset parantelevat mielipiteitään ja vastauksia yhdessä kohdassa, he toimivat niin systemaattisesti ja parantelevat kaikkia vastauksiaan. Marlowe-Crowne Social Desirability Scale. Esimerkiksi, jos  äänestäjä sanoo tutkivansa perusteellisesti jokaisen ehdokkaan taustat, voidaan arvioida hänen parannelleen vastaustaan, koska olisi mahdotonta perehtyä huolella jokaisen ehdokkaan taustoihin. Tällöin nämä vastaajat otetaan erilliseksi ryhmäksi, joiden vastauksia muihin kysymyksiin korjataan keskiarvoonpäin tai heidät jätetään kokonaan pois analyysistä. Tämä on ehkä hieman epämääräinen johtopäätös ja pitää tarkkaan harkita korreloivatko mitattavat asiat lainkaan.


 Alla vielä yhteenveto: 


Lisää vihjeitä voit lukea


Nederhof, Anton J. "Methods of coping with social desirability bias: A review." European journal of social psychology 15.3 (1985): 263-280.

Paulhus, Delroy L. "Socially desirable responding: Some new solutions to old problems." Personality Psychology. Springer, New York, NY, 1989. 201-209.

Lisää aiheesta


Asch, Solomon E. (1952b). "Social psychology". Englewood Cliffs,NJ:Prentice Hall.

Asch, Solomon.E. (1955): “Opinions and social pressure”, Scientific American, 193, 35–35.

Forsyth, Donelson R. "Group dynamics. 5th." Belmont, CA: Wadsworth (2009).

Warehime & Foulds (1973): The Personal Orientation Inventory (Shostrom, 1966), constructed as a measure of one conception of the ideal personality,

Warehime & Foulds (1973):The Marlowe-Crowne Social Desirability scale (MC SD; Crowne & Marlowe, 1960, 1964) was constructed as a measure of the tendency to create a favorable impression, independent of the report or denial of psychopathology